keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ilmaista lainaa ja sijoittaminen autopilotilla


Edellisestä postauksesta alkaa olla jo aika kauan aikaa. Osittain siitä voi syyttää viime vuoden syksyllä alkaneita opiskeluja, mutta tosiasiassa kirjoittamiseen olisi ollut siitäkin huolimatta aikaa. Kerrottavaa taas ei ole hirveästi ollut, sillä olen saanut tavoitteideni mukaisesti sijoittamiseni toimimaan pitkälti automaattisesti. Ajattelin kuitenkin koota hieman tapahtumia viimeisen vuoden (tai kahden) ajalta.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Sijoitusblogit feedi


Vuoteni tähän asti on ollut sijoittamisen kannalta hyvin mitäänsanomaton. Varmaan suurin syy tähän oli varusmiespalvelus, joka loppuikin viime viikolla. Vaikka itsellä ei ole ollut aikaa/tuloja hirveästi sijoitusta harrastaa, olen selaillut muiden sijoittajien blogeja. Tähän asti olen etsinyt lukemista lähinnä muiden blogien "Suosittelemiani blogeja" tai "Lukemisen arvoisia blogeja" -otsikkojen alta.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Kuinka aloittaa sijoittaminen?


Reilu vuosi sitten minua alkoi kiinnostamaan sijoittaminen. Halusin laittaa pennini johonkin poikimaan, mutta en oikein tiennyt minne. Varmasti nytkin on moni samanlaisessa tilanteessa. Ajattelin kirjoittaa nyt postauksen liittyen juuri tähän aiheeseen, kuinka aloittaa sijoittaminen? Lähestyn asiaa oman sijoittamisen aloittamiseen liittyvän kokemuksen kautta, eli sijoittamiseen käytetyt summat ja niihin liittyvät riskit eivät ole kovin suuria.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kassavirtaa kiinteistöistä

Haluan luoda itselleni vakaata kassavirtaa tuottavan salkun, josta minun ei tarvitse myydä. Niinpä lähdin metsästämään mukavia osinko-osakkeita. Päätin tällä kertaa etsiä tuottoja kiinteistöalalta, koska kaikkihan tiedämme, että vuokrat on maksettava.

lauantai 31. joulukuuta 2016

2016 Tiivistettynä


Vuosi 2016 alkaa olla takana. Samoihin aikoihin täyttyy vuosi tämän blogin perustamisesta. On aika katsoa taakse ja miettiä, mitä tuli tehtyä ja saavutettua kuluneen vuoden aikana.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Sijoitin uuteen luuriin


Vanhan luuri sai siirtyä sivuun, kun sijoitin uuteen älypuhelimeen. Sijoittajana olen tarkka siitä, mihin rahani laitan. En siis tälläkään kertaa uutta puhelinta ostaessani kävellyt paikalliseen elektroniikkakauppaan ja napannut Samsungin uusinta lippulaivaa. Mielestäni suurimmat matkapuhelinvalmistajat hinnoittelevat puhelimensa liian korkealle. Ja sijoittajahan ei osta mitään, jonka arvo on vähemmän kuin siitä pyydettävä hinta.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Fundu tilannekatsaus - Kaikki lainat myöhässä


Aloitin alkuvuodesta yrityslainoihin sijoittamisen Fundu-palvelun kautta. Sijoitin silloin muutamaan lainaan, ja osan niistä eräpäivä on nyt ohitse. Vajaan vuoden Fundun käytön perusteella haluan jakaa pari ajatusta kyseisestä palvelustsa.