tiistai 14. kesäkuuta 2016

Sijoita päähäsi


Koulut loppuivat jo yli viikko sitten, mutta palaan vielä kyseiseen päättäjäisviikonloppuun. Itse sain lakin päähäni, ja sitä sitten juhlittiin sekä koululla että kotona. Papereiden esittelyyn ja ihasteluun käytettiin koko lauantai.

Kyseisten lappusten merkitys mietityttää. Mitä teen näillä Laudatureilla? Entäs mitä auttavat Eximia cum laude approbatur tai Magna cum laude approbatur? Ylioppilastodistus sisältää hienoja latinankielisiä sanoja, mutta kuinka pitkälle ne oikeasti vievät?

Joskus kauan sitten ylioppilas oli hyvinkin kunnioitettu titteli. Nykyään niitä tuotetaan massoittain, eikä ylioppilastutkinnon suorittaminen ole kummoinenkaan teko. Yhteen juhlapäivään se silti nykyäänkin oikeuttaa. Kummit ja mummit saapuvat katselemaan papereita ja syömään voileipäkakkua. Olivat arvosanat sitten rimaa hipoen läpi menneitä tai pelkkiä Laudatureja, löytävät vieraat todistuksesta jotakin hyvää sanottavaa. Usein valmistuvat saavat myös lahjoja, joka saattaa olla rahaa.

Tosimaailmassa vain todella hyvistä papereista on merkittävää hyötyä. Jos olet keskitasoa, joudut yliopistoihin hakiessasi käymään pääsykokeissa, jolloin hakijoiden ylioppilastodistuksien arvosanaerot tasoittuvat ja itse pääsykoemenestys korostuu. Onnekseni pääsin itse yliopistoon suoraan papereilla, eikä minun tarvinnut käydä pääsykokeita vääntämässä, saati sitten lukea niihin.

Sijoittajan näkökulmasta haluan etsiä hyvistä papereista jotakin taloudellista hyötyä. Tietysti on todennäköistä, että paremmilla papereilla valmistuvat pääsevät "parempiin" opiskelupaikkoihin, joista valmistuvilla on usein parempi palkka. Tämä on tietenkin vähän yleistystä, mutta esimerkiksi lääkäriksi ei pääse kovin helposti huonolla koulumenestyksellä. Ja lääkärit usein tienaavat kohtalaisen reiluja summia, eli hyötyvät taloudellisesti pääsystään lääkikseen.

Nämä taloudelliset hyödyt ovat saavutettavissa kuitenkin usein vasta vuosien päästä. Kuitenkin esimerkiksi minä hyödyin hyvistä papereista myös välittömästi lukiosta valmistuessani: Sain muutaman stipendin, mikä tuotti joitakin satoja euroja kuivaa käteistä. Lisäksi en joutunut olemaan töistä poissa pääsykokeiden (tai niihin lukemisen) takia, enkä siten menettänyt palkkaa. Monille aloille hakeville on tarjolla myös pääsykoekursseja, jotka tahtovat maksaa maltaita.

Korkeakouluihin siirtyessään lukiolaiset unohtavatkin jo lukion, kirjoitukset ja niiden tulokset. Niillä ei enää ole mitään väliä, jos koulupaikka on hoitunut. Kuitenkin kaikki yleissivistys ja vähän sen ulkopuolellekin kuuluva tieto, joka lukiossa on (jos on) päähän tarttunut, on varmasti arvokasta tulevassa elämässä.

1 kommentti:

  1. No lukio on kallista miettimisaikaa. Mikäli ei tiedä millä halua tehdä tilin tulevaisuudessa.

    VastaaPoista