perjantai 13. toukokuuta 2016

ETF - Erittäin Tehokasta Fyrkantekoa

Tungen nenäni joka paikkaan varsinkin kun helpoista ja vähän pääomaa vaativista sijoitusvaihtoehdoista on kyse. Tällä kertaa rahani suuntaavat kohti yleistä, mutta itselleni kohtuullisen tuoretta sijoituskohdetta, ETF-rahastoja.

ETF-rahasto on pörssinoteerattu rahasto. Usein ETF:t sisältävät suuren määrän eri osakkeita, eli ostamalla ETF-rahastoa saa helposti hyvän hajautuksen. Vuosittaiset kulut ovat usein myös hyvin alhaisia.

Nordnet tarjoaa sijoittajille edullisen tavan sijoittaa ETF-rahastoihin. Kuukausisäästämisohjelmassa on valittavana kymmeniä eri ETF-rahastoja, jotka sijoittavat eri puolille palloa ja erilaisiin kohteisiin. Valittavissa on sekä tuotot uudelleensijoittavia että tuotot ulos maksavia ETF-rahastoja. Sijoitussumma, halutut ETF-rahastot ja summan jakautuminen eri rahastojen kesken valitaan Nordnetista löytyvällä sivulla.

Sijoitettava summa alkaa viidestäkymmenestä eurosta, mutta pienemmälläkin summalla pääsee alkuun (jos nyt aivan pikkusummilla haluaa pelata) laittamalla Nordnetin rahatilille esimerkiksi yhden osuuden verran rahaa (jos osuuden arvo < 50e). Tilillä oleva summa sijoitetaan automaattisesti valittuun/valittuihin ETF-rahastoihin jokaisen kuun 5. päivä, eikä kaupankäyntikuluja sijoittajalle tule senttiäkään.

Kuukausisäästäminen kuulostaa korvaani kivalta monestakin syystä. Ensinnäkin olin päättänyt uudelleensijoittaa esimerkiksi Korkeatuottoisesta kuukausittain tilitettävät tuotot. Toisekseen kuukausisijoittaminen pienentää ajallista riskiä ja kerryttää pottia pikkuhiljaa aivan huomaamatta. Varsinkin jos pistää pankkitililtään automaattisen tilisiirron esimerkiksi Nordnettiin. Näin minäkin tein. Pennoset löytävät tiensä Nordnetin kautta ETF-rahastoihin kuukausisäästämisen avulla automaattisesti.

Päätin itse tarttua tähän mahtavalta kuulostavaan sijoitusmahdollisuuteen, ja muutamana kuukausina olen jo rahaa Nordnetin kautta ETF-rahastoihin laittanut. Koska olen sitä tyyppiä, joka haluaa varmistaa, että sijoitusten tuottoa voi saada rahana käteen myös kurssien ollessa miinuksella, valitsin tuotto-osuuden. Aluksi etsin ETF-rahastoa, joka sijoittaisi osinkoaristokraatteihin ja maksaisi tuotot ulos, mutta en sellaista löytänyt. Lopulta päädyin iShares S&P 500 UCITS ETF (Dist) Osake-ETF:n. Tämä maksaa tuottoa neljä kertaa vuodessa. Ensimmäiset osingot ovat jo saapuneet!

Tiedän, että suuri osa sijoittajista on sitä mieltä, että tuotto-osuuden hankinta on typerää. Ymmärrän kyllä, että pidemmän päälle siinä maksetaan veroja paljonkin enemmän kuin kasvuosuudesta ja tuotto jää pienemmäksi. Itse silti koen jotenkin tärkeäksi sen, että tililleni kilisee niitä kolikoita aina vähän väliä. Se jotenkin konkretisoi sitä faktaa, että sijoittaminen kannattaa. Ehkä sitten jossain vaiheessa, kun potti kasvaa, alan sijoittamaan enemmän kasvuosuuksiin.

1 kommentti:

  1. Tuotto-osuudet ovat hyvä vaihtoehto mikäli haluaa kassavirtaa, jolle on akuuttia tarvetta. Kasvuosuudet taas parempi, jos sijoitushorisontti on pitkä.

    VastaaPoista