tiistai 1. marraskuuta 2016

Fellow Finance tilannepäivitys - Yli 13% tuotto jatkuu


Sijoitin alkuvuonna vertaislainoja välittävään Fellow Finance -palveluun. Kymmenen kuukauden käyttökokemuksen perusteella osaan jo jotain kyseisestä palvelusta sanoa.
Aloittaessani sijoittamista Fellow Financen sivuilla kehuttiin sijoittajien keskimääräisen vuosittaisen tuoton olevan 13%. Nyt kun tarkastelen samoja sivuja, puhutaan siellä enää vain 12 prosentista. Tämä ei tullut yllätyksenä, sillä sijoittajien määrän kasvaessa tulee lainoista kilpailua, ja korot laskevat.

Oman Fellow Finance salkkuni tähänastinen toteutunut tuotto on sivuston mukaan 13,6%. Olen sijoittanut pieniä maksimissaan 25 euron eriä yhtä lainaa kohden saadakseni mahdollisimman suuren hajautuksen. Lisäksi olen painottanut parhaimmilla luottoluokituksella varustettuja lainanhakijoita, ja 80% sijoituksistani onkin korkeimmassa luottoluokassa. Näissä lainoissa on pienempi riski, mutta myös saatava korko on pienempi muihin luottoluokkiin verrattuna. Tämä 13,6% tuotto tulee kuitenkin vääjäämättä laskemaan, kun tappioita alkaa realisoitumaan, ja kun korot laskevat.

Yhdellä lainoistani on yli 30 päivän maksuviive, ja muutamalla muulla lainalla muutaman päivän maksuviive. Jos näitä lainoja ei makseta ollenkaan takaisin, lupaa Fellow Finance maksaa näihin lainoihin sijoittamastani pääomastani takaisin sen verran. että tappioni jää 30 prosenttiin. Toistaiseksi ei ole tappioita realisoitunut, mutta niitä ei tule realisoitumaan muutenkaan vielä vähään aikaan, kun vasta kymmenen kuukautta olen lainoihin sijoittanut.

Fellow Financen sivusto on toiminut vaihtelevasti. Toisaalta käyttöliittymä on tyylikäs ja kohtalaisen selkeä, mutta sivusto tuppaa toisinaan hidastelemaan kärsivällisyyttä koettelevasti. Olen myös joutunut pariin otteeseen ottamaan yhteyttä ylläpitoon sivuston häiriöiden takia. Kuten aiemmassa Fellow Financea koskevassa postauksessakin jo mainitsin, sijoitti allokaattori kerran rahaa enemmän lainoihin, kun sitä Fellow Finance -tililläni oli. Myös tuotot on välillä laskettu väärin, ja toteutunut tuotto on näyttänyt negatiivista, vaikka todellisuudessa salkku on tehnyt yli 10% positiivista tuottoa. Nämä bugit jossain määrin voin ymmärtää, kun palvelua vasta kehitetään, mutta välillä ylläpitoon yhteyden ottaminen saattaa kyllästyttää.

Pääosin palvelusta on jäänyt ihan positiivinen kuva. Fellow Financen kuluttajilta vaatimat korot kun ovat mahdollisesti tulevan korkoja rajoittavan lakiuudistuksenkin huomioonottaen laillisia, sijoitin siihen nelinumeroisen summan lisää lopetettuani sijoitukseni korkeatuottoinen.fi:n ja topfinance.fi:n.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti