keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Suomalaisten kasvuyritysten lainoittaminen sijoitusmuotona

Nykyisenä matalan koron aikana ei pääomalle tahdo saada juuri mitään tuottoa pankkitilillä, eikä monia muitakaan korkosijoituksia, kuten korkorahastoja, pidetä tällä hetkellä järkevänä. Perinteisten korkosijoitusmuotojen ohelle on viimeaikoina tullut uusia tapoja saada pääomalle korkotuottoa. Aiemmassa postauksessa mainitsemani Korkeatuottoinen.fi:n lisäksi olen sijoittanut hieman rahaa suomalaisten kasvuyritysten lainoihin fundu.fi:n (ei sponsoroitu) kautta.
Fundu tarjoaa sähköisen markkinapaikan lainaa tarvitseville yrityksille ja sijoittajille. Sivustolta löytyy lainaa hakevista yrityksistä esittely, joka sisältää muun muassa yleistä tietoa yrityksestä, haettavan lainan suuruuden ja sille maksettava koron. Lisäksi sivustolla on saatavilla yrityksiä koskevia dokumentteja esimerkiksi niiden maksuhäiriömerkinnöistä ja luottoluokituksesta.

Yritysten hakemien lainojen suuruus on keskimäärin joitakin kymmeniä tuhansia euroja ja niille tarjottava vuosikorko liikkuu suurin piirtein kahdeksan ja yhdentoista prosentin välillä. Laina-ajat ovat pääosin korkeintaan vuoden mittaisia, mutta myös joitakin hieman vuotta pidempiä lainoja on Fundu välittänyt.

Sijoittajan näkökulmasta Fundun käyttö onnistuu kohtalaisen helpolla. Sivustolle rekisteröidytään verkkopankkitunnuksilla, jonka jälkeen sijoittaja voi sijoittaa valitsemiinsa lainoihin. Minimisijoitussumma on vain yhden euron, joten pienelläkin panoksella pääsee mukaan. 

Sijoitussumma korkoineen on tarkoitus saada laina-ajan loppuessa yhtenä eränä Fundu-tilille, josta sen voi sijoittaa uudestaan tai nostaa pankkitilille. Yksityissijoittajien korkotuloista maksetaan ennakonpidätys automaattisesti, eli siitä ei joudu piensijoittaja huolehtimaan. Fundu on sijoittajalle täysin kuluton muuten, paitsi rahaa nostettaessa joutuu maksamaan yhden euron palvelumaksun.

Itse sijoitin kolmeen eri lainaan, joitakin kymmeniä euroja jokaiseen. Riskit tässä sijoituksessa liittyvät lähinnä rahoitettavien yritysten taloudelliseen tilanteeseen. Tätä riskiä en kuitenkaan pidä hirveän suurena, sillä jokaisella lainaa hakevalla yrityksellä on henkilötakaajat. Tämäkään ei tietenkään takaa sijoittajalle pääoman takaisin saamista. Fundun kautta sijoittaessa kannattaa tehdä riittävä taustatyö koskien lainaa hakevia yrityksiä ja niiden taustalla toimivia henkilöitä, jotta pahimmat epäilyttävyydet saadaan karsittua pois. Fundun historiassa ei ole kuitenkaan toistaiseksi syntynyt luottotappioita. Silti pitää aina muistaa hajauttaa rahansa monen eri yrityksen lainoihin, jotta riski pienenee entisestään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti